lauantai 31. elokuuta 2013

Kotona ollaan :)

Reissu oli kiva, vaikka aika työntäyteinen olikin. No, niinhän työreissun vissiin kuuluukin olla. Paljon ihania ja tarpeellisia ja ihanan tarpeellisia juttuja on nyt tilattu töihin ja mielikin on tuulettunut kun päästiin hetkeksi pois kotoa. Kiva oli kuitenkin tulla takaisinkin. 


Hyttihän on melkeen merinäköalalla jos hytin ikkunasta näkyy ikkuna josta näkyy meri, vai mitä? 


Hyvin meitä nukuttikin, vaikka eka yönä kuuluikin n. 1.5 tunnin ajan ihan kauhee kilinä ja kolina, joka osa hytissä tuntui olevan irti ja pitävän ääntä. Sama toistui toisenakin iltana mutta kesti onneksi vain hetken.


Tuo kuva on otettu just ennen laivasta poistumista. Neiti kun ei todellakaan suostunut olemaan vaunuissaan koko laivallaoloaikana sen vertaa edes että oltaisi kävelty hytistä ravintolaan syömään. Hälinä ja ihmispaljous saivat tytön säikyksi sylivauvaksi.

Tax freestä ostettiin herkkuja ja kosmetiikkaa (jep, ei yhtään viinaa).


Weledan manteli puhdistusvoide herkälle iholle sekä tuo manteliöljy jonka veikkaan olevan loistotuote talvea ajatellen, myös lapsille. 


Weledoita en ehtinyt testata mutta tuo The Body Shopin hamppu käsivoide on aivan loistavaa. Se siis paransi oikeassa kädessäni olevan ihottuman lähes kokonaan kahdessa päivässä. Maksoikin vain 9,90€ (maissa 14,90€).



Jo menomatkalla pysähdyttiin Luhdan outlet myymälässä Lahdessa. Sieltä ostinkin tyttöjen tuliaiset. Isoille kännypussukan ja paidan, uhmikselle lämminvuoriset tennarit. Alle kympillä! Itselleni löysin juoksupaidan. Olisin ostanut toisenkin mutta ihmeen suuria kokoja vaan oli jäljellä.


Isot tytöt oli käyneet sillä aikaa käsityökaupassa ja äiti sai tämmöiset tuliaiset sieltä :)


Vauvallekin löytyi jotain. Mm. järkevän (tapin) mallinen lelu. Pysyy hyvin kourassa.



Loppuun vielä kuva tax freestä ostamastani kassista. Maksoi vain 3,50€, ei voinut jättää ostamatta. Säilytyskassiksi päätyy.


PS. Kissatkin sai tuliaisia. Ostin kotimatkalla musti&mirri -nimisestä eläinkaupasta kuivattuja kuoreita. Rasiallisen. Kissat kävi kerran nuuhkaseen eikä kelvannut. No, pahalta ne kyllä haiseekin.






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos, ilahdun kommenteista :)