lauantai 7. joulukuuta 2013

Paras porkkanalaatikko

Teen kaikki laatikot joulupöytään itse. Olen niin tottunut itse tehtyihin laatikoihin jo lapsuudessani että ei tulisi mieleenkään tarjoilla kaupan valmiita. Ei nekään pahoja ole, ja kyllä minä niitä kylässä syön, en minä sillä. Mutta ei ne vedä vertoja itse tehdyille. Teen laatikot viimeistään näin pari viikkoa joulun alla, aina yhden lajin kerrallaan ja pakastan ne raakana. Otan sulamaan aatonaatto iltana ja paistan aattona.


Sen verran oikaisen että teen laatikot valmiisiin soseisiin, paitsi tietty perunan. Kuvassa näkyvä määrä on tämä ohje kolminkertaisena ja siinä on yksi iso laatikko joulupöytään, toinen iso laatikko lähtee isän mukaan jouluaattona että voivat paistella sen joulupäivänä ja pikku laatikoista toinen itselle, toinen veljelle.

En mitannut riisipuuron määrää tarkkaan mutta arvioin että yksi annos oli n. 8dl valmista puuroa.

1. Keittele riisipuuro punaiseen maitoon riisipaketin ohjeen mukaan.
2. Lisää joukkoon kilo valmista tai itse tekemääsi porkkanasosetta.
3. Lisää 2 munaa
4. Lisää 1tl suolaa ja 0.5tl valkopippuria
5. Lisää n. 2-3 rkl siirappia ja sekoita mössö.
6. Voitele vuokat voilla ja lado mössö niihin.
7. Ripottele päälle korppujauhoja, painele kuviot lusikalla ja laita muutama voinokare päälle. Pakasta tai paista 175c n. 1.5 tuntia.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos, ilahdun kommenteista :)