sunnuntai 9. maaliskuuta 2014

Mönkään meni

Ne viikonloppusuunnitelmat nimittäin. Eilen sinnittelin vatsakivun kanssa töissä klo 14.30 saakka kunnes tulin tulokseen ettei auta muu kuin lähteä kotiin. Kotona sitten alkoikin heti jäsensärky, nousi kuume, vatsa oli todella kipeä ja todella huono olo. Ja kaiken kukkuraksi Mikkoon iski sama tauti samaan aikaan. 


Jos jotain kaipaan ajassa ennen lapsia, niin se on kyllä rauhassa sairastaminen. Oli avan hirveää eilen kun ei olisi millään jaksanut ja pystynyt Matildaa hoitaa. Vuoroin könysimme sängyn ja sohvan pohjalta hakemaan Matildaa milloin mistäkin. Tuntui, että iltapuuron syöttäminenkin on aivan ylivoimainen tehtävä. Vaan niinpä siitäkin selvittiin. 


Toinen vatsatauti kahden viikon sisään. Nyt alkaisi jo riittää. Mutta luulenpa että tämä käy sitten vielä loput lapset läpi ensi viikolla. Oma vointi on jo sen verran parempi että olen jaksanut vähän pestä pyykkiä. Pitäisi myös jaksaa vielä vessat pestä, jos saisi vähän tuota bakteerimäärää eliminoitua.


Jotain piristystä piti tähänkin päivään saada, niin tilasin sitten Stadiumilta pari hupparia. Ne jotka piti käydä tänään paikanpäällä ostamassa.





Naistenpäivänä minua muistettiin salmiakkisuklaalla. Matilda auttoi syömällä osan käärepaperista. Suklaata ei tosiaankaan ole kyllä tänä viikonloppuna tehnyt mieli. Eilen söin yhden karjalanpiirakan, tänään muutaman suolakeksin. Ehkä huomenna jo ruokakin maittaisi. Tällä hetkellä jo pelkkä ajatuskin ruokakauppaan menosta oksettaa.






2 kommenttia:

  1. Ikävää tuo sairastaminen. Toivottavasti muut säästyisivät taudilta! Paranemisia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Täällä on jo seuraava potilas. Viia aloitti tänä iltana yrjöilyn.

      Poista

Kiitos, ilahdun kommenteista :)