sunnuntai 11. toukokuuta 2014

Äitienpäivänä

Turha odottaa mitään syväluotaavaa analyysia siitä, millainen äiti olen. Vaikka sitä asiaa oikeastaan aika usein pohdinkin. Mutta tässäpä tämän päivän tapahtumia kuvin ja sanoin:

Heräsin aamulla itse keittämään kahvit, paistamaan croissantit ja letut. Tänä(kään) äitienpäivänä kukaan ei palvonut maata jalkojeni alla. Hah! 


Mutta sain ihania lahjoja, kortteja ja piirrustuksia kasapäin!


Väsäilin itselleni äitienpäiväkynnet.


Tähän mennessä olen pessyt neljä koneellista pyykkiä. Äsken puhtaita kaappiin viedessäni tuskastuin (taas) vaatekaapin ahtauteen. Olen valloittanut Mikonkin kaapista jo alahyllyn ja silti tuntuu että kaapissa on niin täyttä ettei sieltä ikinä löydä etsimäänsä. Jostain syystä musta silti tuntuu aamuisin ettei mulla ole MITÄÄN PÄÄLLEPANTAVAA?! Ajat sitten olen siirtänyt sukka- ja alusvaatelaatikot kodinhoitohuoneen kaappiin ja nyt sain idean raivata sieltä kaapista pari hyllyä lisätilaa.

Treenivaatteet muuttivat nyt kodinhoitohuoneeseen viemästä tilaa vaatekaapista.




Ja koska vielä alahylly jäi vapaaksi, laitoin kengät ja kuulat sekä aina hukassa olevat rannesuojatkin tänne kaappiin. Saatiinpahan siihen ylitse tursuvaan kenkätelineeseenkin kaksi paikkaa lisätilaa. Kaksi kassillista lähti tästä kaapista muuten ihan roskiin. En vaan käsitä miksi olen jemmannut 1000 palan palapelejä joista puuttuu osa paloista, sekä muuta yhtä älytöntä. Tulee aina hyvä fiilis kun saa yhden kaapin kuntoon ja pääsee rojusta eroon!




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos, ilahdun kommenteista :)